Kaksi sheikkiä

Ureaa Kris Kristofersonin haudassa.

Yö valtakunnan hämärtyy,
ei kuuta enää näy;
vain luikertelee musta kyy,
kun sheikki lepoon käy.

On käärmeen kieli terävin,
se kahteen jakautuu;
on toinen herra haaremin,
ja toinen pedon suu:

Hän yöllä muuttaa muotoaan,
kun kukaan katso ei;
on käärme hällä kaulassaan,
kuin paholaisen lei.

Nyt sheikki lepoon käydä voi,
ja unta nähdä saa;
vain paratiisin lyyrat soi,
hän tekee kuolemaa:

Kyy puhuu pedon äänellä,
ui herran haaremiin;
se kasvoi sheikin sisältä,
ja ulos teljettiin -

vaan yö kun jälleen hämärtyy,
ei käärmettäkään näy;
se sheikin sisään kätkeytyy,
ja tummaan lepoon käy.

---

Näitä säkeistöjä oli harras äitini minulle laulanut, kun yöt tuntuivat pimeiltä ja pelottavilta. En ollut ajatellut sheikkiä pitkään aikaan, mutta minun on kerrottava teille, jos vain varoittaakseni tulevasta ja varmistaakseni valmiuden pahimpaan, että hän palasi mieleeni tänä aamuna. Olin tapani mukaan siistiytynyt töitäni varten ja pukeutunut tavatakseni arvoisan keisarin, jolla oli minulle tärkeää asiaa koskien kuninkaallisen puutarhan uima-altaan kunnossapitoa. Aikeeni kuitenkin keskeytyivät yllättäen, kun tunsin lähistöllä jonkun läsnäolon - en osaa kuvailla sitä kovinkaan tarkasti, mutta minä tosiaankin tunsin sellaisen - ja kuulin alakerrassa outoa rymistelyä. Mietin hetken, onko tarpeellisempaa selvittää tuon mekastuksen ja omituisen tarkkailun lähde vaiko syventyä valmistelevaan työhöni aamupäiväistä tapaamista varten. Juuri silloin kuului ryöpyttävää ääntä. Kysymys vastasi itse itseensä.

Otin lyhtyni ja laskeuduin kapeita ja pölyisiä portaita pitkin kellariin, jonka uskoin olevan äänien syynä. Huhuilin ja yritin kuunnella, mistä äänet tarkalleen ottaen tulivat, mutta jostain syystä en pystynyt paikantamaan niitä lainkaan niin tarkasti, kuin olisin uskonut. Kuunnellessani tarkemmin aloin varmistua siitä, että meteli ei tullut niinkään alhaalta kuin ylhäältä, kenties jostakin niiden keskivaiheilta, vaikka juuri äsken olin uskonut aivan toista. Kohotin lyhtyäni ja tuijotin kattoon. Suuni aukesi ja vääntyi ilmeeseen, jonka täytyi olla mitä hirvittävin, kun liekki äkisti sammui ja tippui kädestäni. Kipu vihlaisi vatsaani niin, että heittäydyin tomuiselle kivilattialle yskien ja vesi silmistä valuen. Sitten kaikki pimeni.

En tiedä kuinka kauan makasin paikoillani, mutta vasta keisarin pyyhkiessä otsaani kostealla liinalla palasin tajuihini ja ymmärsin missä olen. Lepäsin hänen käsivarsillaan ja katsoin sinisenä kimaltelevaa uima-allasta, jonka ympärillä pyöri huolestuneen näköisiä palvelijoita. Katsoin keisariin, joka katsoi minuun vakavalla ilmeellä. Hän ojensi minulle märän turbaanini ja sanoi siirtävänsä tapaamistamme myöhempään, sillä hänellä oli muuta ajateltavaa.

Muistikuvani aamun tapahtumista ovat hataria, mutta minun on vaikeaa olla ajattelematta, että kyseessä ei ole sattuma, vaan merkki jostakin. Mistä, sitä en tiedä. En tiedä myöskään, heittikö sammuva liekki viimeisiä varjojaan kylmille seinille, vai oliko näkemäni pitkä musta hahmo todellakin kyy, tai kuvittelinko äänet ja läsnäolon vai makasiko vierelläni tosiaankin tuolla hetkellä tarinoiden ja legendojen sheikki. Tiedän vain sen, että maatessani lohduttomana täydellisessä pimeydessä mieltäni lohdutti kauan sitten unohtamani tuutulaulu, jonka viimeiset säkeet ovat edessäni voimakkaina ja tulisina:

"vaan yö kun jälleen hämärtyy,
ei käärmettäkään näy;
se sheikin sisään kätkeytyy,
ja tummaan lepoon käy."

- Markiisi

Täysikuu antoi palatsin pronssisille porteille kelmeän sävyn, kun öistä mustimpana ja arvoituksellisimana syöksyin niistä päätä pahkaa ulos rahvaan asuttamaan kaupunkiin. Sivistyksen kehto jäisi hetkeksi taakse, mutta se oli välttämätöntä. En juuri nauttinut tavallisten ihmisten alueilla liikuskelusta ilman henkivarijoideni suojaa, toisin kuin sulttaanin suuressa suosiossa paistatteleva muotopuoli ja jokseenkin populistinen veljeni, joka oli parasta aikaa hieromassa maustekauppaa Ceylonin ihmissyöjien kanssa. Tänä yönä mielihaluillani ei kuitenkaan ollut merkitystä. Suurvisiirin sanan säilä tylsyy ja muuttuu tuhkaksi välittömästi, kun neuvottelupöydän toiselle puolelle istuutuu itse sheikki.

Onnekseni ahkerimmatkin markkinamiehet, silmänkääntäjät, käärmeenlumoojat sekä muut kelvottomat puliveivarit olivat jo jättäneet torit tuntikausia aiemmin. Suorinta tietä syntisten ilojen pariin kaltaistensa seurassa, ajattelin happamana. Minä olin sentään kunnian mies ja päässyt varsin korkealle hovin valtakoneiston rattaissa nuoresta iästäni huolimatta. Monen samoista lähtökohdista ponnistaneen entisen kollegani tavoin en ollut sortunut liialliseen ylpistymiseen tai erilaisiin vilunkikonsteihin, jotka olivat hitaasti mutta varmasti pudottaneet vallanhimoiset toverini valtaistuinten edustoilta leijonien kitoihin. Eräs sulttaanin kahdeksatta vaimoa vikitellyt visiiri oli jopa pakotettu tunnustamaan syntinsä kukonlaulun aikaan koko kansan - ja mikä pahinta - sheikin läsnäollessa. Minua puistatti edelleen muistella tuota kahden vuoden takaista välikohtausta, Ahmedin ruoskittua selkää, kivitettyjä kasvoja sekä sheikin runtelemaa vartaloa - mutta ei, hyvät ystävät, minun kohtaloni ei olisi sellainen. Ei, vaikka väärämieliset alaiseni miten himoitsisivat paikkaani neuvostossa. Vaikka tulisinkin kohtaamaan sheikin, seisoisin selkä suorana ja katse ylväänä - muttei ylpistyneenä - kohti horisonttia. Tunsin, että tilanne oli hallussani kenties varmennin kuin koskaan aiemmin, mutta silti ylpeyteni ei olisi juuri silloin kestänyt ruokottoman peruskansalaisen kohtaamista. Tunnettujen kasvojen kohtaaminen kaupungin huonolla aluella keskellä yötä olisi tapahtuma, joka herättäisi tarpeettomia kysymyksiä ja väkinäisiä vastauksia, jota rahvas ei kuitenkaan ymmärtäisi tai hyväksyisi. Omaksi parhaakseen, piruparat, ette saa tietää valtakunnan todellisesta hallinnasta mitään, tuhahdin itsekseni. Jälleen kerran muistin asemani ja ymmärsin entistä paremmin vastuuni määrän. En varsinaisesti ollut rahvasta parempi, vaan ainoastaan hallinnollisesti heitä korkeammalla. Ja suurin osa heistä ei koskaan tietäisi, mitä olisin juuri tekevä heidän ja valtakunnan hyväksi.

Kiihdytin vauhtiani saavuttuani kaupungin rajalle. En ollut saanut tietää tapaamispaikkaa jumalaisena näkynä kuten sulttaani vajaata vuotta aiemmin, kun sheikki oli edellisen kerran kohdattu valtakunnassa. Oloni oli kuitenkin hyvin levollinen, sillä valtakunnankirjaston vanhoista salatieteen oppaista olimme saaneet tietää, että kerran vuosisadassa syntyisi Valittu, joka johdattaisi sheikin joksinkin aikaa pois vallan sydämestä ja antaisi kansan elää rauhassa ja onnellisina. Silmiäni oli jo vuosia kutsuttu "liian sinisiksi", ja kummitätini sanoikin aina uskoneensa, että minussa on jotakin hyvin erilaista kuin pihan muissa pojissa. Minuun kohdistetu suuret odotukset olivat luonnollisesti omiaan herättämään tavallista kateutta tovereideni keskuudessa, ja päästyäni neuvostoon vanhemmatkin virkamiehet olivat ryhtyneet syrjimään minua. Vilpittömät vuoteni sulttaanin palveluksessa olivat kuitenkin jo lukuisammat kuin varpaani, ja olin aiheellisesti voittanut puolelleni hänen korkeutensa luottamuksen. Sotaa, rauhaa, nälänhätää ja ajoittain myös täydellistä onnen aikaa käsittänyt urani ei kuitenkaan olisi minkään arvoinen, jos tehtävistä tärkein epäonnistuisi.

Pysähdyin saavuttuani Lammaslaaksoon johtavan kukkulan laelle. Kuunvalo paistoi selkääni saaden jopa ruohontukot näyttämään pelottavilta, ja viileä yötuuli heilutti viiksiäni. Jossakin kaukana ulvoi aavikkokettu. Lukemani perusteella Sheikki saapuisi juuri silloin, kun häntä olisi vähiten syytä odottaa, ja tuulenvireen rauhallisuudesta huolimatta jokin sai yhtäkkiä sisuskaluni pamppailemaan villisti. Vaikka olin saanut senaatissa jopa lempinimen "viilipyttyäkin rauhallisempi rautakansleri", sydämeni pumppasi yhtäkkiä verta kuin nautinnon viimeisillä hetkillä valtakunnan siroimpien huurien kanssa maatessani. Äkkiä haukoin henkeä, ja vartaloni kouristui silmänräpäyksessä täriseväksi kalmioksi. Olin kuin transsissa, ja tuntui, kuin suustani olisi vuotanut valkoista enkelvaloa, sillä en tuntenut mitään vajotessani polvilleni kivikkoon. Olin jossain määrin tajuissani, ja luulin olevani tilanteen tasalla, mutta mikään, mikään ei olisi voinut valmistaa minua siihen, mitä oli tulossa. Olin täysin liikuntakyvytön, kun hänen majesteettisen korkeutensa suvaitsi ilmoittaa paikalletulostaan. Elimistöni oli sulaa kultaa, suonissani virtasi helvetin nestemäinen tuli, silmissäni paloi korkeamman tietoisuuden musta liekki. En ole varma, nousinko jopa ajoittain ilmaan, sillä niitä toismaailmallisia ilmiöitä ja silmieni eteen levitettyjä helvetillisiä näkyjä vieraista ulottuvuuksista ei ihminen voi millään tasolla ymmärtää tai kuvailla. Värit, joita ei ole olemassa kieppuivat pääni ympärillä, ja tajusin venyväni kuin mustassa aukossa. Vasemmalla silmälläni näin itseni leikkimässä vanhalla kotipihallani, ja oikea silmäni paljasti kumaraisen keinutuolissa korisevan miehenkuvatuksen, jonka tunnistin pitkästä parrasta ja raihnaisesta ulkoasusta huolimatta omaksi itsekseni. Sitten näin timantteja, nousin tähtiin ja tuntui, kuin kulkue hevosia ja sirkuseläimiä olisi marssinut ylitseni, mutta vahingoittamatta, sillä hirmuisesta käsittelystä huolimatta tunsin samalla olevani jonkin epäinhimillisen tahon suojeluksessa. Sen aikeista minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä, mutta ilmeisesti ne eivät olleet pohjimmiltaan täysin pahoja, sillä näkemiltäni asioilta suojeleminen oli varmasti vaatinut suurempia ponnistuksia kuin yksinkertaisesti minun onnettoman sieluni murskaaminen. Värien riemuloisto iski taivaasta tulta, repi maan auki ja päästi vapaaksi kaikki ne pedot, joista legendoissa kerrotaan, ja kuunvalo sai seurakseen lännestä nousevan auringon, joka valaisi tuomiotorven käskystä taivaista laskeutuvien aarnikotkien parven, kun ne kävivät nimettömien syvyyksien petojen kimppuun raadellen toinen toistaan ja päästäen hirmuisia ääniä, joita tässä maailmassa ei ole kukaan kuullut. Taistelu ei varsinaisesti tuntunut etenevän mihinkään, mutta äkkiä taivaalta satanut epäpyhä veri alkoi polttaa kasvojani, ja saatoin pitkästä aikaa tuntea kehoni liikkeitä tyhjyydessä. Tunsin jalkapohjieni alla saman kivikon ja varpaitani vilvoittavan yötuulen, mutta silmäni näkivät edelleen asioita, joita niiden ei pitäisi nähdä. Näyt muuttuivat hiljalleen haaleammiksi ja epätodellisemmiksi, ja niiden vaikutus sieluuni hälveni tasaisen varmasti kuin laskeva kuume. Yhtäkkiä säpsähdin, ja huomasin seisovani aamukasteen raikastamalla nurmikolla saman tutun kukkulan laella. Aurinko alkoi nousta, ja aamun aikaisimmat linnut esittivät toisilleen innokkaita kosintakutsuja. En heti muistanut tai ymmärtänyt, mitä olin hetki sitten kokenut, mutta samassa muistin, että määränpäänä oli ollut sheikin kohtaaminen. Pelästyin jo, että olin mahdollisesti nukahtanut kesken velvollisuuksieni ja syössyt samalla valtakunnan tuhoon, mutta pieni vilkaisu alaspäin pudotti kiven sydämeltäni. Housuni olivat aivan riekaileina, ja joskus niin vaaleana kiiltäneen turbaanini viimeiset hiiltyneet jäännökset savusivat lähistöllä. Aivan selkäni takana havaitsin hätkähdyksekseni valtavan, kenties vaakalinnun mukan kokoisen pyöreän kuopan, joka oli ääriään myöten täynnä sakeaa, tummaa nestettä, joka kupli ja höyrysi hiljaa. Vannon Kaaban mustan kiven kautta, että kuoppaa ei ollut paikalla yöllä kun saavuin paikalle. Oli vähällä, etten hätkähdyksestä toivuttuani pudonnut päistikkaa suoraan kuoppaan, mutta sain onneksi juuri kellahdettua sen reunukselle.

Mitkään sanat eivät riitä kuvaamaan kokemaani ja näkemääni, mutta sydämessäni tiesin tehneeni oikein. Vain sydämeltään puhdas virkamies pystyi kohtaamaan sheikin rauhassa, kaukana kaupungin metelistä, tasavertaisena. Kokemus oli verottanut minua yllättävän vähän, sillä uudet vaatteet olisivat pienin asia, joka sultaani minulle vaivoistani korvaisi. Ymmärsin, että ensimmäiset vedenkantajat ja kauppiaat saapuisivat pian töihinsä, ja puolialaston suurvisiiri olisi vallan erikoinen näky kaupungilla aamuvarhaisella, joten lähdin kulkemaan vielä hieman aroilla jaloillani kohti kaupunkia ja palatsia. Neuvoston kokous saisi tällä kertaa pärjätä ilman minua, ja tapahtumista kuullessaan he kyllä ymmärtäsivät syyt. Linnut lauloivat iloisesti kiihdyttäessäni kävelytahtia, ja aloin hyräillä tuttua laulua, siellä tiesin sheikin varjon väistyneen valtakunnan onnen tieltä ainakin hetkeksi.

-Suurvisiiri-

Ajan virrassa oli tulvinut visvaa hieman alle tai hieman yli sata kuunkiertoa. Olin roamannut ja satunnaisesti jopa dwellannut batulaisen tuoksun raiskaamia katakombeja, mutta en ollut saavuttanut täyttymystä. Niin paljon oli jo menetetty, ja toivo alkoi karista silmäkulmistani. Se tipahteli satunnaisesti yönmustina pisaroina mutiloitujen kulmakarvojeni tyvenistä sekä täytti suuni mustuudellaan. Sankarihaudat olivat täältä kaukana. Sekaisin tuntein kiipesin kielekkeelle, jossa aarnikotka tarkkaili taivallustani. Haivaittuani leijonanharjaisen pedon läsnäolon pyörähdin pusikkoon ja tunsin samalla koko kehossani kihelmöineen paineen laukeavan vanhojen aikojen rajuilman tapaan. Taivas aukesi, salamat välähtivät ja tuntui kuin tykinlaukausten lailla jyrisevä ukkonen olisi repinyt sisuskaluni irti toisistaan. Vääntelehdin tiedottomana ajattoman pitkään, ja sieluni vaelsi autiomaassa kangastuksellisista keitaista palatsien kupoleille. Maanalaisen salaisen luolan löydettyäni en enää voinut hillitä itseäni. Heittäydyin kiihkeästi sheikin jalkoihin, mutta hänenkään mahdillaan ei enää ollut vaikutusta. Olin myöhässä, mutta samalla, tajusin kauhukseni, olin hirvittävällä tavalla ajoissa. Kuului patarumpua muistuttava pamahdus.

Kierähdin pimeydestä takaisin lumisateeseen. Sheikki oli poissa. Vapauteni oli myönnetty minulle yllättävällä tavalla, ja selvitymiseni olisi mahtava tarina, jos joku sen vain suostuisi uskomaan. Taivaanrannan vuoret näyttivät kutsuvilta, joten suoristin selkäni ja otin ensimmäisen askeleeni kohti suurempia totuuksia. Tästedes en ollut enää kuka tahansa, vaan tekoni muistettaisiin merkittävinä. Painoin tämän mieleeni kylmien hiutaleiden laskeutuessa kasvoilleni.

-Sulttaani-

Tähtien valaisema yö valtakunnan porttien sisällä oli koetellut kärsivällisyyttäni. Sheikki oli tiettävästi kävellyt unissaan ympäri palatsinsa huoneita lattioita tömistellen. Tiesin, että hän olisi halunnut minun nousevan ylös sängystäni ja puhuvan hänelle rauhoittavalla äänellä. Silti, en ollut tällä kertaa antanut periksi hänen ylhäisyytensä monimuotoisille oikuille, vaan rauhallisesti hautautunut satiinisen peittoni syvyyksiin ja jatkanut uniani.

Tekoni saattoi olla virhe, sillä suoriuduttuani aamutoimista ja muodollisesta tapaamisesta suurruhtinaan kanssa keikkui sheikki yllättäen huoneeseeni. Jo aikaisemmin aamupäivällä olin kuunnellut, kuinka hän rymysi kammiossaan ja harjoitteli jokavuotista juhlaparaatia varten töräyttelemällä äänekkäästi puiseen vaskipuhaltimeensa. Nyt hänen metelöintinsä oli niin sietämätöntä, että minun oli asetettava paperini ja pergamenttini syrjään ja keskusteltava hänen kanssaan kahden kesken. Suuntasimme hänen unikammioonsa, jossa ylipuhuin hänet nukkumaan univelkaansa - selvästi tuo ylipirteys johtui huonosti nukutusta yöstä - jonka jälkeen laskin vastahakoisen sheikin levolle ja poistuin huoneesta.

Mieltäni painaa huoli siitä, että sheikki herää jälleen unestaan ja häiritsee työntekoani soitannollaan. Levätköön hän kunnolla.

- Keisari

Aurinko porotti jälleen pilvettömältä taivaalta. Pyyhin hikeä päivettyneeltä otsaltani kuin samariinimies ikään ja yritin päästä ylös divaaniltani. Ei onnistunut. Huokaisin ja yritin nousta, mutta jäseneni eivät totelleet. Liskojen yön vaikutukset tuntuisivat vielä pitkään.

Mieltäni ei juuri rauhoittanut varmaakin varmempi tieto siitä, että päivä olisi jälleen täynnä suurvisiirin määräämiä tehtäviä. Minun tulisi olla nopea, täsmällinen ja tehokas, sekä osoittaa poikkeuksellista huolellisuutta sheikin asioiden hoitamisessa. Aloitin päivän aamiaisella kalifin kanssa. Syödessämme viinirypäleitä ja hoitaessani pahoinvointiani jumalaisella nektariinilla kalifi kertoi minulle veljentyttärestään, joka oli lähtenyt tapaamaan sheikkiä, muttei ollut koskaan palannut. Kaupungilla liikkui huhuja, joiden mukaan hänet olisi löydetty raa'asti tapettuna paikallisesta julkisesta käymälästä. Huhua ei oltu kuitenkaan pystytty varmistamaan ja tosiasia oli se, että mahdollisen ruumiin olinpaikastakaan ei ollut tietoa. En uskonut että ystäväni sheikki pystyisi tekemään pahaa kärpäsellekään, mutta päätin kuitenkin kalifin toivomuksesta tiedustella asiasta häneltä. Veljentytär oli kalifin silmäterä, ja hänen seesaminsa avautuisi välittömästi äärimmilleen jos hän kuulisi että neidolle olisi tapahtunut jotakin ikävää.

Suoriuduin jälleen sheikin palatsille kaupungin vilskeen ja metelin läpi ja perillä sheikin henkivartija avasi valtavan portin ja pääsin sisään. En ollut varma kuinka asiani esittäisin, koska tärkeiltä henkilöiltä oli aina vaikea kysyä suoraan syyttäviä ja julmia kysymyksiä. En kuitenkaan ehtinyt edes järjestellä ajatuksiani kunnolla ennen kuin sheikki oli taas läsnä, ja altaan vesi lähes kuohui yli hänen valtaisan olemuksensa rikkoessa vedenpinnan. Aallot pyyhkivät altaan reunoja kun hän polski riemuissaan edes takaisin koko altaan mitalla. Olin juuri avaamaisillani suuni, mutta samassa kuului hirmuinen myrskyn ääni ja sheikki poistui nopeasti altaastaan suuren aallon viemänä. Huokasin ja pyyhkäisin hikistä otsaani. Liskojen yöstä aiheutuneesta voimakkaasta pahoinvoinnista ja arviointikyvyn heikkenemisestä huolimatta tunsin, että hänen korkeutensa piiloitteli minulta jotakin. Minun olisi otettava selvää siitä, mitä. Poistuin hämmentyneenä palatsista kadulle. Epätoivo valtaa mieleni ja kuljen pelossa.

- Sulttaani

Heräsin aamulla sheikin kovaääniseen rymistelyyn. En tiedä, oliko hän siirtelemässä valtavaa rahakirstuaan vai koettamassa ylleen uutta kruunua, mutta hänen luonteensa tuntien en aikonut ottaa selvää. Sen sijaan päätin odottaa kylmän rauhallisesti, kunnes hän suvaitsisi poistua kammiostaan ja saapua luokseni.

Kesken päiväaskareideni sheikki äkisti ilmeistyikin huoneeni ovelle hengästyneen näköisenä, seiniin nojaillen. Hän yski äänekkäästi. Lyhyen tiedustelun jälkeen minulle selvisi, että kylmät pohjoistuulet olivat yön aikana puhaltaneet hänen avonaisesta ikkunastaan sisään ja kylmettäneet hänet pahemman kerran. Huolestuneena ehdotin aamu-uintia temppelin sisätiloissa, ja tuntien veden parantavat vaikutukset vähintään yhtä hyvin kuin minäkin, sheikki tarttui neuvooni ja tarrasi käteeni. Hän oli kankea liikkeissään, mutta kastettuaan varpaansa lämpimään veteen hän tuntui suorastaan heräävän uudestaan eloon, ja pian sheikki liukui keitaaseen ilosta säteillen. Minä heilautin kättäni hyvästiksi ja palasin töitteni ääreen.

- Keisari

Päivä oli ollut kiireinen. Pääni oli hieman pyörällä kaikista velvollisuuksista, joiden hoitamisen hänen korkeutensa oli langettanut minulle. Olisin halunnut konsultoida häntä jo aamupäivällä, mutta haaremin johtajan mukaan myös sheikki oli silloin kiireissään hoitamassa valtakunnan asioita. Tunsin paineen sisälläni kasvavan ja tiesin olevani hukassa jos seesamini ei saisi lupaa aueta. Vihdoin iltapäivällä, nautittuani myöhäisen päivällisen suurvisiirin seurassa tämän palatsissa, päätin että sheikkiä oli aivan pakko päästä tapaamaan. Tyhjensin lasistani viimeiset iloliemen pisarat ja otin kohteekseni suurimman palatsin ja hänen korkeutensa henkilökohtaisen kammion. Tiesin, että sheikki viettää mielellään vapaa-aikaansa ja tapaa vieraitaan epämuodollisissa merkeissä erityisesti altaalla, jossa hänen on halutessaan helppo pulahtaa vilvoittavalle uintiretkelle, meidän muiden vain pystyessä seuraamaan katseella miten hänen korkeutensa nauttii tuon kostean elementin ympäröivästä vaikutuksesta.

Näin tapahtui myös tällä kertaa. Astuin sisään palatsin ovesta, ja vartija sulki sen perässäni. Näin edessäni sheikin suosikkialtaan. Istuuduin reunalle odottamaan hänen korkeuttaan, joka oli luvannut minulle audienssin mahdollisimman pikaisesti. Satunnaisista kummallisista oikuistaan ja äkkipikaisista päätöksistään tunnettu sheikki oli henkilökohtaisten ystäväinsä keskuudessa huomattavasti sävyisämpi kuin rujosta julkisuuskuvasta pystyi päättelemään. Hän ymmärsi tälläkin kertaa huoleni eikä mennyt kauaakaan, kun hän äkkiarvaamatta tuli paikalle. Samassa tunsin sisälläni olleen henkisen patoutuman murtuvan. Suunnaton helpotuksen tunne täytti mieleni ja vartaloni hänen lämpimän mutta nopean läsnäolonsa aikana. Huokasin helpotuksesta ja avasin silmäni. Sheikki oli poissa. Kiitin Allahia kaikesta ja ymmärsin että oli aika poistua palatsista. Viimeistään huomenna palaisin, mutta vanhempana ja viisaampana. Tämä seikka mielessäni kiiruhdin jälleen kaupungin meluisille kaduille ihmisvilinään, mieli entistä keveämpänä.

-Sulttaani-

Lämmin tuulahdus iski vasten kasvojani kun astuin kammiostani ulos. Yö palatsissa oli ollut hiostava, ja aamun tukahduttava kuumuus ei ainakaan helpottanut ahdistustani. En kyennyt tavanomaisiin aamutoimiini riittävän nopeasti; jokin häiritsi keskittymistäni. Vaikka kiire alkoi painaa päälle ja päivän velvollisuudet kutsuivat, tiesin etten saisi mielenrauhaa ennen kuin olisin suorittanut pyhän kunniavelkani loppuun, viimeistä kamelia myöten. Kohtaloni olisi ennen vakaan mielentilan saavuttamista kohdata korkeista korkein. Minun oli päästävä sheikin puheille.


-Sulttaani-

Sheikki heräsi tavallista aikaisemmin. Arkirutiinit hoidettuaan hän huikkasi minulle torninsa ikkunasta ja ehdotti kävelylenkkiä. Eteneminen sujui huolettomasti, eikä kestänyt kauaa, kun sheikki jo pulahti uinnille läheiseen lammikkoon. Hetken aikaa hän viihtyikin vilvoittavassa vedessä, mutta pian oli aika suunnata takaisin.

Kuvittelin, että ulkoilua oli aamupäivälle tullut jo kyllikseen, mutta noin tunnin kuluttua sheikki vaati saada palata lammelle. Kävelimme polunvartta pitkin veden äärelle, ja sheikin pestyä nopeasti kasvonsa hän juoksi yllättäen kamariinsa ja sulki oven. En ole varma hänen aikeistaan.

- Keisari